MALLA TAPIO on Sisustamalla Interior Design Oy:n innokkain ja ainoa työntekijä.
Tarjoan oivaltavia ratkaisuja erilaisten tilojen toimintojen kehittämiseen. Kannukseni olen ansainnut korporaatioympäristössä, josta olen mukaani ottanut tavoitteen arvostaa asiakkaan aikaa, mielipidettä, luottamusta ja ennenkaikkea kykyä ajatella perinteisen boxin ulkopuolelta.
Brändin vahvistaminen tilojen visuaalisella viestinnällä on erikoisalaani, luonteva jatkumo uralleni. Muutosmuotoilijana olen oppinut tarkastelemaan tilaa vahvasti asiakaspalvelun näkökulmasta ja siksi arvoa tuottavat tilat liiketoiminnan kehittämisessa ovat erityisen lähellä sydäntäni.
Yksityisasiakkaat ansaitsevat myös kotonaan parasta asiakaspalvelua, toimivat, luontevat ja asiakkaan mieltymyksiä hivelevät tilat ovat minulle tärkeimpiä arvoja suunnittelutyössäni. Laadukkaasti aikaa kestävää suunnittelua, joka joustaa elämäntilanteissa ja antaa tilaa myös vuorovaikutukselle.
Haastan itseäni päivittäin oivaltaviin ratkaisuihin, jotka eivät kuitenkaan ole kikkailua.
Värit ja struktuurit ja niiden yhdistäminen toisiinsa on ammattitaitoani, jota voin nyt hyödyntää sisustussuunnittelussa räätälöimällä jokaiselle asiakkaalle persoonalliset ratkaisut. Ahmin myös maailman trendit ja mielenkiintoisimmat tuote-uutuudet kärkijoukoissa, mutta taivun myös asiakkaan perinteisimpiin toiveisiin.
Vieraile kotisivuillani, jossa lisää tietoa sisustamisen missiostani!