3 Omatalo Pocket 1 1536

MIKKELIN ASUNTOMESSUT 2017 – TEEMANA HYVINVOINTI

Tämän kesän asuntomessualueen suunnittelun ja rakentamisen teema on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Mikkelin Kirkonvarkaudessa se merkitsee luontoarvojen ja harrastusmahdollisuuksien huomioimista, yhdenvertaisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä arjen sujuvuuden parantamista mm. uusien teknologioiden avulla. Kestävä kehitys edellyttää talojen rakentamista niin, että ne ovat käytettäviä sukupolvelta toiselle koko ihmisen elinkaaren ajan. Tulevaisuuden rakentamisessa esteettömyys ja muunneltavuus ovat yhä merkittävämmässä roolissa.

Esteettömyys

Vieläkin aivan liian harvoin otetaan huomioon se, että ikääntyessämme portaat ja kynnykset tulevat hankaloittamaan elämäämme. Mikkelin asuntomessuilla oli kuitenkin poikkeuksellisen monta taloa, joissa se oli huomioitu. Esteettömyyshän ei ole tärkeää vain ikääntyville, kyllä se helpottaa myös pienten lasten ja tilapäisesti liikuntarajoitteisten nuorempien aikuistenkin elämää. Ajattele esimerkiksi tilannetta, että onnettomuudessa loukkaantuminen vie joksikin ajaksi pyörätuoliin tai kainalosauvojen varaan.

Yksikerroksisia taloja oli Mikkelin messualueella yli puolet kohteista. Terassien ja sisääntulojen yhteyteen on helppo lisätä portaiden oheen luiskat, miksi emme siis tekisi niin. Käyttämällä enemmän liukuovia, emme tarvitse kynnyksiäkään. Kun useimmilla suomalaisilla iän myötä näkökyky heikkenee, voidaan sisustukseen valita erilaisia materiaaleja, muotoja ja värejä niin, että ne muodostavat kontrasteja. Silloin heikkonäköisen on helpompi ja turvallisempi liikkua kotonaan. Hyvä esimerkki esteettömästä rakentamisesta on kohde 21 Rauhan ja Onnin Jukkatalo.


Kohde 21 Rauhan ja Onnin Jukkatalo.

Liukuovet

Liukuovi, ja varsinkin seinän sisään menevä sellainen, on hieno keksintö. Uskon, että liukuovien käyttö yleistyy asuntojen kokojen pienenemisen myötä. Liukuovet auttavat kodin tilojen muuntamisessa – tunnelma vaihtuu yksityisestä avaraksi ja päinvastoin. Niiden avulla saamme myös enemmän seinä- ja lattiapintoja järkevään käyttöön, ja sisustussuunnittelija kiittää. Sitäpaitsi ne sopivat myös esteettömiin asuntoihin. Seinän sisään liukuvia ovia näin Mikkelin asuntomessuilla ainakin yhdeksässä eri asunnossa. Yleisimmät liukuovimallit olivat Liune ja Muotolevy Oy:n Eclisse.


Kohde 24 MinunVALO. Liune-liukuovia on hyödynnetty kaikissa makuuhuoneissa ja saniteettitiloissa.


Kohteen 3 Omatalo Ajatus kaikki väliovet ovat Eclisse Pocket -liukuovia. Niitä on talossa kaikkiaan 11 kpl. Kuva: Muotolevy Oy.


Kohde 5 Wave. Puuseppä Arto Rantanen / OR Group on valmistanut talon tyyliin sopivan kylpytilan liukuoven.

Muunneltavuus

Elämän aikana asukkaiden tarpeet muuttuvat. Vauva, lapsi, nuori, aikuinen, ikäihminen – kaikilla on omat tarpeensa. Elinkaariajattelu on muunneltavuuden lähtökohta.


Kohde 16 Asunto Oy Saimaan Ateljee I.
Siirrettävillä lasiseinillä saa suuresta yhtenäisestä oleskelutilasta erotettua osan omaksi tilakseen, vaikkapa taiteilijan työhuoneeksi.


Kohde 19 Muuramen Helmi.
Sinkkunaisen kotona on yrityksen toimitilana suuri työhuone, joka on tulevaisuutta silmällä pitäen varustettu kahdella ikkunalla ja kahdella ovella. Näin se on helppo muuttaa tarvittaessa kahdeksi erilliseksi huoneeksi rakentamalla yksinkertainen väliseinä.

Kohde 2 Design-Talo Pala muuntautuu kahden aikuisen kodista lapsiperheen kodiksi, kun TV-huoneen ja työhuoneen muuttaa lastenhuoneiksi. Lisäksi Pala on talomalli, jota voi laajentaa pala kerrallaan. Enemmän tai vähemmän muunneltavia asuntoja oli messuilla noin puolet kohteista. Kohde 28 on pieni moduulirakenteinen talo, joka on laajennettavissa lisämoduuleilla.


Kohde 28 Opaali. 2 h + k + s = 56 m2.

Aika moneen asuntomessutaloon on muuttamassa pariskunta. Asuntojen suunnittelussa on huomioitu myös heidän aikuisten kotoa jo pois muuttaneiden lastensa ja lastenlastensa vierailut. Hienoa ajattelua! Kohteessa 21 kahden yli 60-vuotiaan asukkaan kotiin on messuille suunniteltu kolme makuuhuonetta: päämakuuhuone, kirjastohuone ja lastenlasten huone. Tuollaisen lastenlasten huoneen haluaisin myös omaan kotiini. Minulla on kolme lastenlasta, iältään 10-, 4- ja 2-vuotiaat, jotka kaipaavat tilaa leluille, kirjoille ja peleille, kun luonani vierailevat ja joskus jäävät yökyläänkin.


Kohde 21, lastenlasten huone.

Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin asumisessa kuuluvat hemmottelu ja arjen luksus. Mikkelin asuntomessuilla on monta upeaa SPA-tyyppistä saunaosastoa porealtaineen. Arjen luksusta tuovat myös erilaiset harrastetilat, kuten kuntosalit, joogahuoneet, peliluolat ja kotiteatterit. Niin lasitetut kuin avoimetkin terassit toimivat siltana luontoon ja edistävät osaltaan asumisen ylellisyyttä ja hyvinvointia. Terasseista, samoin kuin messutalojen älyratkaisuistakin, kirjoitan blogeissani erikseen myöhemmin.

Kohteen 3 kuvat: Muotolevy Oy
Teksti ja muut kuvat:
Marja Lähde

Kirjoittaja on espoolainen sisustussuunnittelija, joka tekee toimitilojen ja kotien sisustussuunnittelua yrityksessään Cocovisio, ja inspiroituu alan messuista, matkustamisesta ja sisustusliikkeiden tarjonnasta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *