OLYMPUS DIGITAL CAMERA

HABITARE 2016, MESSUOPPAIDEN VALINNAT

Tänä syksynä ovet aukesivat Habitareen AJK-Sisustussuunnittelijat ry:lle, kotoisammin Sissareille. Meillä oli oma osasto, jolla esittelimme yhteistyökumppaneidemme tuotteita ja teimme yhdistystämme ja omaa työtämme tunnetuksi. Sissarit olivat mukana messuilla leveällä rintamalla. Kullakin oli oma roolinsa: oli osaston ja oheismateriaalien suunnittelijatiimi , rakentajat ja purkajat. Monet antoivat osastolla sisustusneuvontaa. Esiinnyttiin ohjelmalavalla ja toimittiin messuoppaina. Oma pääroolini oli tutustua messutarjontaan mahdollisimman monelta kantilta. Se edellytti omatoimista kiertelemistä messuilla kameran kanssa, ohjelmalavan puheenvuorojen ahkeraa kuuntelemista sekä messuoppaiden kierroksille osallistumista. Olin mukana yhdeksällä erilaisella opastetulla kierroksella, ja sain näillä kierroksilla tutustua 44:ään eri näyttelyosastoon. Uskon, että Habitaren paras anti valottui minulle tätä kautta melko kattavasti. Esittelen nyt teille ne kymmenen ständiä, jotka useampi messuopas oli valinnut kierroksensa kohteeksi.

 

Tikkurila

 



 

Ansaitusti ensimmäisenä mainitsen Tikkurilan osaston, sillä siellä vierailtiin viiden eri messuoppaan voimin. Jos pitäisi valita vain yksi näyttelyosasto, se olisi tämä. Kauniita väriyhdistelmiä, jotkut hillitympiä, jotkut hyvinkin rohkeita, ja paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Yllä olevan kuvan seinä on maalattu Tikkurilan vuoden värillä nimeltään ”vuono”. Huomaatko penkin jaloissa olevat narupunokset, joissa toistuvat vihreän eri sävyt? Eikös olekin hienostuneesti tuotu seinän tummaan vihreään sopivia luonnon elementtejä elävöittämään tunnelmaa? Eri väreillä osastolle oli luotu monia erilaisia tunnelmia. Oheinen kuva on vain yksi esimerkki. Värit oli esitelty jonkin sisustuksellisen elementin tai tilan osana, ja juuri tuo esillepano sai värit todella hehkumaan.

 

Fasetti

 



 

Kuvassa näkyvän tuolin uudelleen tuotantoon ottaminen neljänkymmenen vuoden tauon jälkeen herätti paljon mielenkiintoa. Siesta-nimisen lepotuolin suunnitteli alunperin Carl-Gustaf Hiort af Ornäs vuonna 1952, ja nyt Fasetti valmistaa tätä retrotuolia lukemattomissa väreissä verhoiltuna Kvadratin kankailla ja Wallsdorfin nahoilla. Jalkojen puuvaihtoehdot ovat koivu, tammi ja mahonki. Tuolin runko on muotoontaivutettua vaneria ja jalusta on massiivipuuta. Siesta-tuolin tunnistaa koko tuolin rakenteen läpi jatkuvasta takajalasta, joka valmistetaan yhtenä kappaleena. Sitäpaitsi tuolissa on ihan tavattoman mukava istua. Jos et ole kokeillut, sinun kannattaa se tehdä.

 

Signals

 



 

Signals-osaston iso pääteema oli Kuuba, sen hehkuvat värit ja rento meininki. ”Liika täydellisyys on tylsää ja pahimmillaan ahdistaa. Pieni ristiriitainen särmä synnyttää kiinnostavia tiloja ja sisustuksia”, toteaa Susanna Björklund, joka oli suunnitellut heikkojen signaalien perusteella osastolle neljä sisustustrendien pääteemaa: Rakkaus, Taidetta vai muotoilua, Sotku ja Juuret. Näiden teemojen mukaiset tilat oli mielikuvitusrikkaasti ja luovasti sisustettu, joskus rajoja rajustikin rikkoen. Eihän kenenkään sohva nyt oikeasti toimi viherkasvien kasvualustana, kuten Sotku-teemahuoneessa. Yllä oleva kuva on Juuret-teemasta, joka tuntui minusta aidoimmalta ja helpoiten hyväksyttävältä. Vanhoista hyviksi havaituista tuotteista on tehty uusia, päivitettyjä versioita. Sisustukseen kuuluu asukkaalle henkilökohtaisesti tärkeitä, vanhoja huonekaluja tai asioita, joilla on tunnearvoa ja historiaa. Väriskaala on syvä ja tumma, jota hento roosa kirkastaa. Vahvoilla väreillä sisustetaan huoneen kaikki seinät, ei ainoastaan yhtä tehosteseinää. Voimakaskuvioiset tapetit ovat täällä taas. Timberwisen parketti on tummansinisellä värillä päivitetty nykyhetkeen. Itse pidän erityisesti kuvassa olevasta Hayn vihreästä työpöydästä, minkä vuoksi valitsin juuri tämän kuvan edustamaan Juuret-teemaa.

 

Asun

 



 

Monella sisustuslehdellä oli oma sisustettu osastonsa Habitaressa: Koti ja Keittiö, Plaza Koti, Deko, Avotakka. Asun-lehti oli mukana suurella osastollaan, jossa keskiaukean molemmin puolin sijoitettuihin kuutioihin oli sisustettu kokonainen koti. Oli työhuone, makuuhuone, lastenhuone, kodinhoitohuone, keittiö, kylpyhuone ja tietenkin olohuone. Kuvassa olevassa olohuoneessa on kodikas tunnelma ja tyylikäs sisustus näyttävine taideteoksineen. Kaikissa huoneissa oli oma tunnelmansa, ideoita, upeita värejä ja käytännöllisiä yksityiskohtia.

 

Matri

 



 

Matri on suomalais-saksalainen perheyritys, joka on perustettu Perniössä vuonna 1986. Sängyt valmistetaan Matrin omassa tehtaassa Virossa eurooppalaisista, sertifioiduista materiaaleista. Laadukkaat materiaalit ja personoitava huippudesign tekevät sängyistä kestäviä ja haluttuja monessa Euroopan maassa. Habitaren ensimmäinen Kansainvälinen Ystävä, The International New York Timesin designkriitikko Alice Rawsthorn valitsi Matrin yhdeksi messujen kiinnostavimmista ja kauneimmista osastoista. Todella harmoninen ja houkutteleva osasto se olikin. Sängyt oli väljästi sijoiteltu, kauniisti pedattu, ja somisteina oli käytetty elementtejä luonnosta. Rottinki ja vaalean siniharmaat sävyt loivat herkän ja utuisen rauhallisen tunnelman.

 

Hakola

 



 

Kotimainen Hakola on pystynyt pitämään hinta-laatu-suhteen kohtuullisena, ja panostaa aktiivisesti loistavaan palveluun. Tuotteissa on räätälöintimahdollisuus, eivätkä toimitusajat siltikään ole kohtuuttoman pitkiä. Etenkin lapsiperheet suosivat Hakolan sohvia, koska niiden verhoilut ovat irrotettavia ja vesipestäviä, ja jos päällinen sattuisi kulumaan tai siihen kyllästyisi, uuden voi tilata myös vanhaan sohvaan. Annaleena Hämäläisen suunnittelemat Cosy ja Lazy (kuvassa) sohvaperheet ovat Hakolan lippulaivatuotteita. Kuvassa myös Fanni Suvilan ja Ines Wartiaisen suunnittelema Round-sohvapöytä sekä Anni Pitkäjärven suunnittelema Lempi -hylly. Taustaseinällä näkyy Samuli Helavuon suunnittelemia Riippu-hyllyjä.

 

KOTI

 



 

Habitare-messuilla oli ennennäkemätön 74 yrityksen rakentama ja sisustama 360 neliömetrin KOTI-osasto. Suunnittelusta oli vastannut sisustussuunnittelija ja –toimittaja Piia Kalliomäki. Kodinomainen ympäristö antoi ainutlaatuisia elämyksiä ja oli hyvä osoitus suomalaisesta osaamisesta. Asunnon kaikki huoneet oli sisustettu kotimaisin tuottein, eikä valkoista pintaa näkynyt täälläkään kuin WC-istuimessa ja lavuaareissa. Yllä olevassa kuvassa on makuuhuone, jonka verhot, vuodevaatteet ja matto ovat Vallila Interiorista. Sänky, sisäpeitteet ja tyynyt ovat Familonin. Lipasto on Lundian, kaiuttimet Genelecin ja maali Uulan. Parkettilattia Timberwiselta, kaakelit Hattulan kaakelitehtaalta sekä kynttilänjalka ja kulho Be&liv.

 

Sessak

 



 

Porvoolaisen perheyritys Sessakin valaisinvalikoima on hyvin laaja. Varjostimissa käytetään monia eri materiaaleja. Valaisimissa on kauniita muotoja johtuen pitkälti siitä, että monet nuoret suomalaiset suunnittelijat suunnittelevat jatkuvasti Sessakille uusia tuotteita. Itse olen mieltynyt erityisesti Laura Vären suunnittelemiin valaisimiin. Tällä hetkellä hyvin suosittuja ovat eriväristen johtojen varassa riippuvat hehkulamppua muistuttavat ledivalot, joita oli esillä myös Sissareiden omalla osastolla.

 

Innolux

 



 

Innoluxilla on hyvä valikoima suomalaisten muotoilijoiden suunnittelemia ajattomia valaisimia. Valikoima sisältää designvalaisimia koteihin ja julkitiloihin sekä kirkasvalolaitteita. Monikäyttöisen Candeo-valaisimen yläosassa olevalla keinukytkimellä valaisin muuttuu kirkasvalosta lämmintä valoa antavaksi tunnelmalliseksi designvalaisimeksi. Kuvassa näkyvät riippuvalaisimet vasemmalta lukien ovat Lambada, Lokki, Kuplat, Cafe, Lisa sekä lattiavalaisin Pasila.

 

Philips

 



 

Langaton älyvalaistus on mahdollista Philips Huen avulla. Lataa sovellus Android- tai Apple -mobiililaitteelle ja voit ohjata valaistuksen kirkkautta, värisävyjä ja tehoa mobillilaitteesta käsin. Voit ohjelmoida valon herättämään sinut ja luoda kuhunkin päivän askareeseen sopivan tunnelman. Voit ohjata valoja niin sisätiloissa kuin pihallakin, eikä sinun tarvitse olla edes paikalla, sillä ohjaus onnistuu vaikkapa lomalta Espanjasta. Paikannustekniikan ansiosta valot syttyvät, kun saavut kotiin, ja sammuvat, kun poistut sieltä. Älykästä ja turvallista, vai mitä? Hue-lamput toimivat myös täysin tavallisen lampun tapaan valokatkaisijoista. Yllä olevassa kuvassa Philipsin ehdotus lastenhuoneen valaistukseksi. Sängyn alla oleva valo toimii vaikka yövalona, ja karkottaa möröt lasta häiritsemästä. Pöydillä lasten käsiin turvallisesti annettavia yövalaisimia.

 

Habitare 2016 antoi meille AJK-Sisustussuunnittelijat ry:n jäsenille oivan mahdollisuuden verkostoitumiseen ja uusien yhteistyökumppanuuksien solmimiseen. Toivottavasti tapahtuman tuoma näkyvyys poikii jäsenille myös asiakkaita ja uusia työmahdollisuuksia. Olimme mukana runsain joukoin ympäri Suomen ja aina Ranskasta asti. Toivottavasti tapaamme samoissa merkeissä taas Habitare 2017:ssa. Lisää kuvia Habitaresta julkaisen lähiaikoina osoitteessa: www.facebook.com/cocovisio. Blogikirjoituksiani Habitaresta voit lukea myös osoitteessa: www.cocovisio.fi/blogi.

 

Teksti ja kuvat: Marja Lähde

 

Kirjoittaja on espoolainen sisustussuunnittelija, joka tekee toimitilojen ja kotien sisustussuunnittelua yrityksessään Cocovisio, ja inspiroituu alan messuista, matkustamisesta ja sisustusliikkeiden tarjonnasta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *